”Hidria Spacefolk sinkoutui parikymmentä vuotta sitten stratosfääriin ja jatkaa seilaamista orbitaalillaan oman astrofyysisen ytimensä ympäri, jättäen kuin komeetta jälkeensä pyrstöllisen psykedeeliä säkenöivää sävelkudosta, joka tiivistyy ja syöksee kuulijansa kohti syvempiä sfäärejä ja tietoisuuden uusia tasoja.”
Hidria Spacefolk on 1990-luvun loppupuolella Lohjan hippikommuunissa perustettu Suomessa harvemmin vastaan tulevaa vanhan koulukunnan aitoa space rockia todentava yhtye. Eräänlaisessa kulttimaineessakin pidetyn kokoonpanon kieppuvan avaruusprogen ympärillä junnaavat sykkivät konerytmit, itämaiset moodit ja epäluulottomat melodiat, jotka johdattelevat kuulijan lämpimän svengaavaan transsiin.
Vuosien varrella useita albumeita julkaissut Hidria Spacefolk toimii edustamalleen genrelleen tyypillisesti loistavasti livetilanteissa, ja yhtyeen taidokas soitanta imaisee mukaansa kokeneenkin astraalimatkaajan.