10 vuotta Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalia – kesän ensimmäiset esiintyjät julkistettu

Suomen persoonallisin vaihtoehtofestivaali Mitäs Mitäs Mitäs on julkaissut ensimmäiset nimet vuoden 2025 ohjelmistosta. Kymmenettä vuottaan juhlivalla festivaalilla tullaan näkemään itserakennetuista instrumenteista tunnettu kulttiyhtye, Cirque du Soleil -palkinnolla palkittu ja Japanissa katsomoita täyttänyt nykysirkuskollektiivi, suomalaisen indie-skenen kiinnostavimpia artisteja sekä konemusiikin juhlaa auringonnousuun saakka.

Dystooppista synapoppia, 80-luvun sävyjä ja suorasukaisia sanoituksia

MODEM palaa Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalille tuoden mukanaan hekumallisen yhdistelmän 80-luvun syntetisaattorimaailmaa ja dystooppista, suomenkielistä synapoppia. Yhtyeen muodostavat Tytti Roto (tunnetaan myös projekteista kuten Kissa, Ty Roxy ja Rosettes) ja Ville Valavuo (Kohti tuhoa, Foreseen), jotka ovat vuodesta 2020 lähtien luoneet musiikkia, jossa punkin DIY-mentaliteetti kohtaa italokauhuelokuvien ja minimal wave -estetiikan. Kaksikko työstää parhaillaan uutta albumiaan, jonka odotetaan ilmestyvän vuoden 2025 aikana.

Helsinkiläinen Rebekka Holi on artisti ja lauluntekijä, jonka musiikissa yhdistyy oivaltavasti rokin ja indiepopin sävyt. Lapsesta asti sävellystyötä tehnyt Holi tunnetaan suorasukaisista ja rehellisistä sanoituksistaan, joissa hän käsittelee oman elämänsä kokemuksia ja niiden monimutkaisia polkuja. Holin kappaleet rakentavat kokonaisvaltaisen taiteellisen maailman, jossa jokainen yksityiskohta – kansitaiteesta musiikin nyansseihin – on harkittu ja hänen itsensä toteuttama.

Holi valmistelee parhaillaan uutta albumia, joka julkaistaan vuonna 2025, ja Mitäksille hän tuo uudet suorasukaiset sanoituksensa ja koukuttavat melodiansa.

Kolminaisuuksien voima Mitäksillä: Aavikko, Cleaning Women ja Jukka Nousiainen Trio

Maailma on täynnä kiehtovia kolminaisuuksia – aamun, päivän ja illan rytmi; menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jännite; ja liikennevalojen kolme väriä. Myös Mitäs Mitäs Mitäs -festivaali juhlistaa tänä vuonna kolminaisuuksia, kun lavalle nousee kolme legendaarista kokoonpanoa, joissa jokaisessa sykkii maaginen kolmijako: Aavikko, Cleaning Women ja Jukka Nousiainen Trio.

Aavikko, suomalaisen elektroinstrumentaalimusiikin pioneeri, tuo Nuutajärvelle ”muysic non stop” -filosofiansa. Jo kolmatta vuosikymmentä olemassa ollut yhtye on kulminaatio menneiden aikojen retrofuturististen itäblokin syntetisaattoriyhtyeiden, päättäväisesti määräävien rytmien ja tanssimaan piiskaavasti koukuttavien melodioiden utopiasta. Yhtyeen tanssittavat syntetisaattorisoundit ja retrofuturistinen ilme lupaavat unohtumattoman livekokemuksen.

Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalin lavalle astelee ainutlaatuinen kulttiyhtye Cleaning Women, jonka itserakennetut instrumentit ja roskalavoilta pelastetut esineet yhdistyvät elokuvalliseen, sci-fi-länkkäreistä ja roskalavadiskosta inspiroituneeseen soundiin. Yhtye on toiminut samalla kokoonpanolla jo yli 25 vuoden ajan, mutta vuosien saatossa sen instrumenttiperhe on laajentunut, sisältäen alkuperäisen mikitetyn pyykinkuivaustelineen lisäksi lukuisia erilaisia kieli- ja rytmisoittimia. Yhtye työstää parhaillaan uutta musiikkia, jota kuullaan ensi kesänä Nuutajärven kesäyössä.

Jytämimmien kanssa festivaalin perustamisvuotena 2015 esiintynyt Jukka Nousiainen palaa festivaalin lavalle sähköisellä triollaan. Kesäyössä Nousiaisen, Ninni Luhtasaaren ja Sini Suvannon muodostama trio esittää uusia, yhdessä sävellettyjä kappaleita sekä uudistettuja versioita Nousiaisen soolotuotannosta.

Glamour kohtaa kumisaappaat nykysirkuksessa

Arctic Ensemble on kunnianhimoisten akrobaattien vuonna 2018 perustama suomalainen sirkuskollektiivi, joka on kiertänyt ympäri maailmaa esiintyen yhdessä ja erikseen yli tuhat kertaa. Tämä kansainvälisesti palkittu ryhmä on esiintynyt Sirkus Finlandian kanssa, kiertänyt Saksan suurimpia areenoita, valloittanut Japanin yleisöt ja saanut kansainvälisellä sirkusfestivaalilla Cirque du Soleil -erikoispalkinnon.

Arctic Ensemblen ytimessä on korkeatasoinen, näyttävä sirkusakrobatia, ja ilmassa leijuva show ja teltan läpi lentävät ihmiset saavat uskomaan että teltan sisällä painovoima on sammutettu. Heidän teltassaan glamour kohtaa kumisaappaat, isot voltit yhdistyvät huumoriin, ja sirkuselämän karavaanit, lekat ja magnesiumin pauke muodostavat kiehtovan sulatusuunin.

Groovaavia soundeja kesäiltaan ja syvälle iskeviä bassolinjoja auringonnousuun

Mitäksien 10-vuotisjuhlavuonna festivaalin kuudesta esiintymisalueesta kahdella vietetään konemusiikin juhlaa perjantaina ja lauantaina alkuillasta aina aamukuuteen asti. Nyt julkaistu konemusiikkikattaus tarjoaa elämyksiä niin house-musiikin ystäville kuin elektronisten soundien kokeellisempaa puolta arvostaville.

Lavalle nousevat Mary Young, joka tunnetaan monipuolisesta urastaan DJ:nä, brittibassokollektiivi London Zoon perustajana sekä visuaalisena taiteilijana, ja Roope, jonka DJ-setit yhdistävät vaaran, romantiikan ja jännityksen. Romanialaislähtöinen Mihut tuo festivaalille vivahteita synnyinmaansa musiikillisesta perinnöstä, kun taas Olmi, Helsingin underground-skenen tuttu hahmo, tarjoilee groovaavia ja syvälle iskeviä bassolinjoja. Lisäksi nähdään Mitäksien promoottorina ja Cozy Night Inn konseptin perustajana tunnettu DJ Sebu, joka juhlistaa festivaalin 10-vuotista taivalta levyjen takana, sekä Pedro MacLoughlin, jonka esiintymiset sekoittavat teknon, housen ja äänitaiteen rajoja.

Suomisaundin edelläkävijöitä, turboahdettua funkkia ja trancea suoraan tanssilattian sykkeeseen

Festivaalin sielukas piilopaikka, Kukkulava, tarjoaa tanssilattian suomisaundin ja nyrjähtäneen diskon ystäville. Varpaat upottavastaan hiekasta ja sitä ympäröivästä koivumetsästä tunnetun lavan dekkeihin nousevat reivaamisen taiturit: Luomuhappo, Pavel Svimba ja Scum Unit.

Luomuhappo, on suomisaundin ikoninen hahmo. Hänen musiikkinsa on yhtä aikaa nyrjähtänyttä diskoa, junkkaa ja psytrancen kokeellisia rytmejä, jotka saavat jalat liikkumaan ennen kuin huomaatkaan. Hän on Freakdance Recordsin perustajajäsen ja tunnettu tinkimättömästä tyylistään, joka vie kuulijan matkalle absurdiin, mutta syvään reivielämykseen.

Helsingissä asuva Pavel Svimba on ollut suomisaundin lähettiläs jo yli kaksi vuosikymmentä. Hänen omaperäiset turboahdetut funkit ja ultragroove bassolinjat ovat vieneet hänet esiintymään sadoille keikoille niin Suomessa kuin ulkomailla. Marraskuussa 2024 julkaistu albumi Owl Nebula jatkaa Svimban tavaramerkiksi muodostunutta genrerajojen ylittämistä ja soundi puree etenkin ghettotrancen ystäviin.

Vuonna 2007 perustettu Scum Unit on kahden jäsenen elektronisen tanssimusiikin kokoonpano, joka vie kuulijansa ja tanssilattian rajojen yli. Yhtyeen suoraviivainen party trance yhdistyy trippimäisiin bassolinjoihin, jotka ovat tehneet heistä ehdottoman suosikin psytrancen ystävien keskuudessa.

Näiden artistien johdolla Kukkulava muuttuu aamukuuteen asti sykkiväksi, eskapistiseksi tanssinäyttämöksi.

Ohjelmisto kasvaa runsaasti kevään aikana ja tulevan kesän festivaaleilla tullaan näkemään kaikkiaan liki 100 ohjelmanumeroa. Early Birdit lentävät vauhdilla, joten älä jää pesään odottelemaan. Matkaa lippukauppaan nyt, niin on mistä kertoa lapsenlapsille.

Kymmenes Mitäs Mitäs Mitäs -festivaali järjestetään Nuutajärvellä Urjalassa 4.-6.7.2025.